Vietin viime viikonlopun tiiviisti Laitilassa metsästysseura Tapion majalla. Lauantaina oli ohjelmassa verijälkien vetoa ja merkkausta, ja sunnuntaina itse mejä-koe. Pakko oli lähteä hieman kokeilumielellä, koska treenit olivat jääneet aika vähiin. En ollut kertaakaan mennyt Jebun kanssa kokomittaista jälkeä, ja tiesin että sen kulmauksen/makuun merkkaukset ovat vähän niin ja näin. Silti en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun paikka kokeeseen aukesi. Sitä paitsi osasin jo ennustaa, että innostuisin tästä(kin) harrastusmuodosta niin että jos vain koe menisi edes jotakuinkin rohkaisevasti, saisin intoa harjoitteluun.

Tulokseksi saimme AVO3, johon olen oikein tyytyväinen. Upeaa että Jebu pääsi kaadolle saakka ja selvästi nautti jälkityöskentelystä. Ja miten sitä aina kiintyykin koiraansa entistä enemmän, kun on yhdessä saavutettu jotain. No, tässä tapauksessa minusta taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.. Jebulle tuli kaksi hukkaa, ja hieman on jossittelemista siinä, olisiko niitä ollut ainakin yksi vähemmän jos en olisi itse niin jännittänyt. Mutta hieno tulos tuokin. Monet koirat jäivät nollille, kun poikkesivat liian usein riistan perään ja kadottivat jäljen.

Jebu työskenteli erittäin intensiivisesti (älykkö kun on!) eivätkä nuo kaksi hukkaa johtuneet siitä että riistan tuoksut olisivat vieneet mennessään, vaan selkeästi kokemattomuudesta. Ekan osuuden puolivälissä se jotenkin jämähti ison kiven luo, jonka molemmilla puolilla oli risukkoa. Ei kai saanut uskotuksi että jälki tosiaan jatkuisi risukon läpi. Tässä häkellyttävässä tilanteessa Jeeben päätti käydä mietiskelykakalla, ja oli sen jälkeen vähän pihalla että mikä olikaan tehtävänanto. Ohjasin sen uudestaan jäljelle ja homma alkoi taas sujua -- kunnes toisella osuudella piti ylittää metsätie ja Jebu oli taas että "hä, voiko se jälki jatkua toisella puolella?". Se merkkasi urosmaiseen tyyliin jäljen juuri siitä kohtaa missä se olisi jatkunut tien toisella puolella, katseli eteenpäin jäljelle päin (näin kuulin myöhemmin) ja oli melkein jo menossa, muttei sitten rohjennutkaan. Minä taas luulin (jee hyvä minä) että jälki jatkui ihan muualla. Koko olemuksellani varmaankin alitajuisesti viestitin Jebulle, että se on menossa harhaan. Lopulta Jebu luovutti. No, ohjasin sen kolmannen kerran jäljelle ja loppuosa meni paremmin. Tulin huomaamaan, että vaikka Jebu tekee laajaa kuviota ja ikään kuin eksyykin jäljeltä välillä, se silti löytää takaisin. Rentouduin, ja aloin luottaa siihen. Viimeinen osuus oli pitkälti hankalaa risukkoa, ja Jebu selvästi kävi taistelua pääkopassaan siitä että voiko se jälki oikeasti mennä sieltä (meillä ei ole ollut tapana kulkea risukoissa, minkä huomaan nyt puutteeksi). Loppujen lopuksi se kuitenkin raivasi tiensä risukon läpi, hyppi ojien yli, ja ylipäätään sitä oli ihailtavaa katsella. Ja lopulta päästiin maaliin!

Makauksia Jebu ei merkannut vaan oikaisi ne. Siihen pitää treeneissä puuttua jotenkin. Mutta kaiken kaikkiaan olen koiraan tosi tyytyväinen. Se osoitti jälleen tapansa työskennellä: Jebu miettii asioita intensiivisesti eikä tee päätöksiä, ennen kuin se on sisäistänyt tehtävän. Kun asia on sille klaari, se osaa tehdä hienoa työtä. Intoa löytyi todella paljon, se selvästi nautti jäljestämisestä. Samoin olen muutamissa tilanteissa huomannut sen, että koeilmapiiri lataa Jebun positiivisella tavalla, se ikään kuin pääsee eroon ylimääräisestä harkitsevaisuudestaan ja antautuu täysin tehtävälle (kunhan on tajunnut sen!).  Hieman samalla tavoin kävi  fasaanitilalla muutama viikko sitten. Mutta jos vertailee mejää ja metsästystä, niin luulen että Jebu on enemmän elementissään mejässä, koska verijälki on eräänlaista suurta keskittymistä vaativaa ongelmanratkaisua jossa Jebu nimenomaan on hyvä (keskittymiskyvystä kertoo sekin etteivät Jebua kiinnostaneet muut hajut vaikka metsä oli todistetusti riistaa täynnä). Metsästyksessä vaaditaan enemmän rämäpäisyyttä, jota Jebussa ei ole, tosin en mene vannomaan etteikö sitäkin voisi löytyä jos se saisi kunnolla jutun juuresta kiinni ja innostuisi.

Ensi vuonna taas kokeisiin, ehdottomasti.

Tässä vielä virallinen arvostelu. Tuomarina oli Tuija Sällylä.

"Jebu ohjataan hyvin alussa ja se lähtee jäljestämään loivaa siksak-kuviota tehden, ensimmäisen osuuden puolivälissä Jebu tutkailee jäljen vieressä, käy asioillaan ja unohtaa tehtävän, kehoitustenkin jälkeen istuu ohjaajan vieressä. Jebulle osoitetaan puhdas jälki. Tämän jälkeen koira jatkaa aaltoilevaa jäljestystä edeten maastoon sopivaa vauhtia. Toisen osuuden loppuosaan asti, jossa se ei osannut ylittää metsätietä vaikka urosmaisesti merkitsi kohdan jossa jälki jatkui tien toisella puolella. Kulmat oikaisi eikä merkinnyt makauksia. Loppuosuudella oli selvästi havaittavissa koiran jäljen aikana kehittynyt ongelmanratkaisutaito = puskan takaa lenkillä löytyy veritetty jälki. Välillä mukavasti jäljestäneen koiran kokemattomuudesta johtuneet hukat pudotti palkintosijan."

(Ai niin, ongelmanratkaisutaitoa oli havaittavissa myös laukauksensietokokeessa. Jebu oli varmuuden vuoksi kiinni sekä valjaissa että kaulahihnassa, mutta onnistui vapautumaan kummastakin salamannopeasti eli niiden muutaman sekunnin aikana, kun tuomari kehotti meitä ohjaajia siirtymään koiriemme luota taaksensa laukauksen ajaksi. Toisella kerralla otin kiristysremmin käyttöön.)