Tatsi aka Otterox Royal Touch liittyi joukkoomme reilu viikko sitten. Hakumatka Ruotsista oli mukava ja luminen. Royal-pentue vaikutti varsin vauhdikkaalta ja villiltä, ja Vanda-äiti valmiilta päästämään lapsensa maailmalle. Kahdeksasta pennusta yksi oli jo muuttanut omaan kotiinsa Norjaan, ja vierailumme aikana kaksi muutakin käytiin hakemassa omiin perheisiinsä. Tatsin kotimatka Suomeen kulki pidemmän kaavan kautta: ensin rahtilaivalla Uumajasta Vaasaan, sen jälkeen kolmella eri junalla Turkuun ja lopulta, kellon lähennellessä puoltayötä, taksilla kotipihalle. Jebu palasi kotiin seuraavana aamuna ja ihmetteli, mistä tänne oikein on tuollainen pahainen pentu ilmestynyt. Se murjotti muutaman päivän ja oli Tatsille tuimana, mutta on nyt hellittänyt otettaan ja jää kiltisti kotiin, kun käyn sosiaalistamassa Tatsi-Tuutikkia eri paikkoihin. Toki pidän huolen myös siitä, että Jebukin saa kahdenkeskistä aikaa kanssani. Jebu sietää hyvin Tatsin villikkokohtauksia mutta myös kouluttaa sitä luiden avulla: järsii herkkuaan aivan Tatsin nenän edessä ja jos pikkusisko uskaltaa liikahtaakaan eteenpäin, kuuluu syvää murinaa ja Jebun huulet värähtelevät uhkaavasti. Tatsi oppii läksyn - vähäksi aikaa.

Daran pentuprojekti on edistynyt. Olemme Reetan kanssa pähkäilleet sulhasasioita koko syksyn ajan ja nyt tuntuu sopiva ehdokas löytyneen. Varaehdokasta sen sijaan etsiskellään vielä.

Jebu ja Tatsi viettivät itsenäisyyspäivää lumisissa merkeissä.